maanantai 26. helmikuuta 2018

Lempielokuvani: Kummisetä-trilogia

Pääosissa: Marlon Brando, Al Pacino, Diane Keaton, James Caan, Robert Duval, Talia Shire, John Cazale, Abe Vigoda, Richard Bright, Lee Strasberg, Robert DeNiro, Michael V. Gazzo, Andy Garcia, Sofia Coppola, Frank D´Ambrosio, Eli Wallach, Donal Donnelly ja Vittorio Duse



 Vito Corleone

Kummisetä-elokuvatrilogia on Francis Ford Coppolan ohjaama vuosina 1972–1990 ilmestynyt elokuvasarja, joka voitti yhteensä yhdeksän Oscar-palkintoa. Se perustuu muitakin amerikan italiaisesta mafiasta kertovia romaaneja kirjoittaneen Mario Puzon romaaniin Kummisetä (The Godfather), joka ilmestyi alun perin vuonna 1969. Elokuvissa seurataan sisilialaista alkuperää olevan Corleonen mafiaperheen vaiheita 1900-luvun alusta 1990-luvulle ja perheen jäsenten keskinäisten suhteiden kehittymistä.

Marlon Brandon esittämä Don Corleone, alkuperäiseltä nimeltään Vito Andolini syntyi 7. joulukuuta 1891 Corleonen kaupungissa, Sisiliassa. Vuonna 1901 sisilialainen mafia murhasi hänen isänsä kostoksi siitä, että isä oli murhannut julkisesti mafiapomon. Pojan henkeä ei luvattu säästää äidin anomuksista huolimatta. Äiti lähetti pojan pakoon Yhdysvaltoihin, missä englantia osaamaton poika ei pystynyt kertomaan viranomaisille nimeään ja kaulalapusta huolimatta Corleonea luultiin hänen sukunimekseen.

Vito asui suhteellisen onnellisesti New Yorkissa oliiviöljyä maahantuovan sukulaisperheen Abbandandojen luona ja työskenteli heillä kauppa-apulaisena. Hän meni naimisiin Carmella-nimisen italialaistaustaisen naisen kanssa. Nuori pari sai perheenlisäystä – kolme poikaa ja yhden tyttären. Elämä sujui ihan menettelevästi, kunnes italialaisyhteisön ahne rikollistaustainen pomo Don Fanucci järjesti sukulaispojalleen töitä Abbandandojen kaupasta ja Vito Corleone jäi työttömäksi. Ennen pitkää Vito ystävineen riitautui Fanuccin kanssa, ja näki ainoaksi vaihtoehdoksi tämän murhaamisen. Hän onnistui murhaamaan Don Fanuccin eikä jäänyt siitä kiinni, jolloin häntä alettiin arvostaa omassa yhteisössään.

Hänen osoittautuessaan vähäosaisten ihmisten auttajaksi sekä pystyväksi liikemieheksi hän eteni hiljalleen koko yhteisön kummisedäksi, Doniksi. Hänen neuvonantajakseen (consigliere) nousi Genco Abbandando sekä kahdeksi ryhmänjohtajaksi (caporegime) Salvatore Tessio ja Pete Clemenza, jotka olivat olleet Viton parhaat ystävät nuoruudesta alkaen. Perhe hallitsi paikallista prostituutiota, alkoholin salakauppaa ja uhkapelitoimintaa, joiden kaikkien toiminnassa pysymisen edellytyksenä oli viranomaisten ja poliitikkojen tuki lahjuksien kautta.

Viton ja Carmellan esikoisen Santianon eli tuttavallisemmin Sonnyn oli tarkoitus olla isänsä seuraaja, olihan hän kouluttautunut pikkupojasta johtamaan Corleonen perhettä. Sonny kuitenkin murhataan. Toisiksi vanhin poika Frederico ”Fredo” Corleone on luonteeltaan liian herkkä doniksi eikä hän ole lainkaan kattokruunun kirkkain kynttilä. Lopulta hänelle järjestyy homma Corleonen perheen aloittaessa liiketoiminnan hotelli- ja viihdealalla Las Vegasissa, mutta Fredo-reppanan kyvyt eivät riitä näiden bisnestenkään pyörittämiseen. Nuorimmasta pojasta Michaelista tulee seuraava Don, vaikkei hän alunperin olisi halunnut olla mukana perheensä rikollisissa bisneksissä. Hän johtaakin perhettä Kummisetä I:n lopusta lähtien trilogian viimeisen osan loppupuolelle, kunnes hänen veljenpojastaan Vincent Mancinista tulee hänen seuraajansa.


Michale Corleone


Vincent Corleone

Olen lukenut kolme Mario Puzon kirjaa- Viimeisen Donin, Omertán – vaikenemisen lain ja Kummisedän. Kaikki hänen kirjansa ovat aika hyviä, mutta setä Puzo ei taitanut lopetuksia, sillä hän lopetti nuo kaikki kuin akoille suunnatun romanttisen romaanin, joka ei sovi rikollisten armottomaan rahan ja vallan maailmaan saati genreen! Kirjana Kummisetä on vähän huonompi kuin kaksi muuta, koska siitä löytyy turhaa sisältöä, jolla ei ole mitään sijaa Corleonen perheen elämässä. Sonnyn rakastajattaren Lucy Mancinin gynekologisen ongelman ja sen korjausleikkauksesta kirjoittamisen olisi oikeasti voinut jättää pois. Kaiken kaikkiaan elokuvatrilogia päihittää kirjan senkin osalta, että kaikki elokuvat loppuvat vaikuttavammin ja paremmin.

Kummisetä-trilogiassa ei ensimmäisellä katselukerralla osaa etukäteen arvata, mitä tapahtuu seuraavaksi. Alamaailma on raaka ja armoton. Koskaan ei voi tietää kuka puukottaa selkään. Edes perheenjäseniin ei voi luottaa.

Hyvin yllättävien juonenkäänteiden ohella elokuvat ovat niin hyviä muun muassa siksi, että päästään näkemään miten suuresti Constanzia ”Connie” Corleone-Rizzi ja Vincen Mancini kasvavat ihmisinä. Connie on ensimmäisen elokuvan alusta toisen elokuvan loppupuolelle hyvin mitäänsanomaton ja heikko hahmo. Kolmannessa osassa hänestä on tullut vahva nainen, joka ottaa hienosti ohjat käsiinsä tarvittaessa. Impulsiivinen Vincent ei oikein osoita kolmannen osan alussa että hänestä on on ylenemään mafiahierarkiassa korkeammalle. Michael-sedän rinnalla hän oppii vähitellen, miten bisneksiä pyöritetään hyvin. Lopulta hän osoittaa että hänessä on ainesta uudeksi doniksi. Se tekee minun aika syvän vaikutuksen jokaisella katselukerralla. Suurin osa naishahmoista jää mitäänsanomattomuuksiksi, mutta pidän sitä ihan harkittuna ratkaisuna. Kummisedissä ei ole mitään harkitsemattomia ratkaisuja. Jokainen elokuva on ansainnut viisi tähteä.


 Connie Corleone

perjantai 23. helmikuuta 2018

Uusia sisustusjuttuja

Bonsoir, messieurs-dames. Tässäpä jotain uusia sisustusjuttuja, jotka ovat löytäneet tiensä kotiini sitten vuoden 2015 sisustushankintapostauksen. Hehe molempia postauksia yhdistää jälleen kerran se että vain yksi postauksessa esiteltävä juttu on kaluste ja loput piensisustussettiä.



Tämä sydämenmuotoinen rasia oli hinnoiteltu halvasti yhdellä kirpputorilla. Alunperinkään en kuitenkaan pitänyt siitä, miten epämääräisesti se oli maalattu, siis siten että kanteen oli sipaistu sinne tänne valkoista maalia ikään kuin purkin pohjalta olisi kaavittu äreästi viimeiset maalit. Tarkoitukseni oli tuunata rasia paremman näköiseksi kultaisella spraymaalilla. Niin teinkin ja kuten arvelinkin sydänrasia sievistyi ihan kiitettävästi.



Ostin karahvin Tigeristä. Tarkoitukseni ei ole suinkaan tarjoilla siitä mitään alkoholipitoista, vaan pelkkää vettä. Minulla on entuudestaan kirpputorilta ostettu karahvi, joskin siinä tökkii että se on ulkonäöltään vain sinne päin ja korkin puuttuminen. Saisihan yhdestä kotkalaisesta keittiötarvikepuodista korkkeja, mutta ne maksavat enemmän kuin uusi karahvi Tigerissä. Minä ainakin pidän Tigeristä, joka on kivempi versio konkurssiin menneestä Tiimarista. Onhan Tigerissä halpaa ja sieltä löytää pikkubudjetilla lahjoja ja välillä pieniä sisustusjuttuja.


Wishin korurasia ei ole suurensuuri, mutta sen koko pettää silmää kuvassa sekä luonnossa. Siinä on kolme kerrosta, joista kaksi alinta on irrallisia lokerikkoja. Ylin osa on tarkoitettu sormusten säilyttämiseen, mutta osa sormuksistani on niin leveitä, että minun on makuutettava niitä irrallisina yläkerrassa. 

 

Myös riippuva lokerikko on tilattu Wishistä. Lokerikko koostuu viidestä hyllystä ja se kiinnitetään vaaterekkiin yläosan tarrakiinnityksellä. Naulakkoni oli ennen jotenkin epäjärjestyksessä olevan näköinen vaatetangon yli heitettyine huiveineen (jotka eivät mahtuneet minnekään muualle säilöön), vaikka tapani ei ollutkaan lipsua sen järjestyksessä pitämisestä. Säilytyslokerikon myötä sain huivini järjestettyä siististi viikatuiksi sekä sain muullekin paikkaansa hakeneelle sälälle järjestettyä omat paikkansa. Jokaisen kotoa kannattaisi löytyä juuri tällainen hylly tekemään järjestyksen pitämisestä helpompaa!


Ja postauksen grande finalena on tv-tasoni – hinnaltaan sekä kooltaan kaikkein suurin sisustostokseni. Nyt todella huomaan kuinka pahasti taisin olla hakoteillä, kun hankin 21-vuotiaana kalusteita ensikämppääni varten. Olisin voinut hankkia silloin sentään kompaktin tv-tason, mutta en suinkaan tehnyt niin. Ostin IKEA:n reissulta jostain syystä – itsekään tajuamatta näin jälkikäteen – kaapillisen yöpöydän tv-tasoksi, koska perustelin ostopäätöstä siskolleni sillä että yöpöytäratkaisu on tarpeeksi PIENI. Käytännössä tv-tasoviritelmä osoittautui liian pieneksi, koska siinä ei ollut säilytystilaa kuin vähäisille dv-leffoilleni. Harjaantuneempana ja omista mieltymyksistäni paremmin perillä olevana sisustajana menin sitten Tyylikotkaan katselemaan, olisiko siellä tarjolla seuraavat kriteerit täyttävä tv-taso: 1) kaluste ei saa missään nimessä olla moderni 2) sen on oltava valkoinen 3) siinä on oltava laatikot 4) sen on oltava lyhyempi kuin 120 senttimetriä 5) sen alta on mahduttava imuroimaan ja moppaamaan 6) sen oltava valmiiksi kasattu. Näistä kriteereistä johtuen tekään tuskin ihmettelette miksi marssin nimenomaan Tyylikotkaan. :D Kyseisen kalusteliikkeen tarjontaan tutustuessani löysin juuri oikean tv-tason, se pistettiin tilaukseen ja jokusen viikon odoteltuani tv-taso saapui ja entinen turhake päätyi kanahäkkiin säilytyskalusteeksi.

torstai 15. helmikuuta 2018

Kesäkurpitsapastaa ja jauheliha-tomaattikastiketta

Bonsoir, messieurs-dames. En ole mikään alakarppaamisen (dieettejä esimerkiksi Antti Heikkilän kehittämä Pellinki-dieetti ja Atkins, karppaamissuunnista klassisin) puolesta puhuja, tosin ne voisivat olla kokeilemisen arvoisia ihmisille, joilla on yli kaksikymmentä kiloa ylipainoa. Niissä ei kuitenkaan tarvitse nähdä nälkää kuten kaikenmaailman pätkäpaastoissa ja kaalisoppadieeteissä. Hyväkarppaamisen puolelle kallistuva ruokavalio tekisi hyvää kaikille siinä mielessä että karsittaisiin viljan osuutta reippaalla kädellä ruokavaliosta – lautasellisen puuroa tai korkeintaan pari viipaletta leipää päivässä – ja rajattaisiin lisätty sokeri herkkupäivään kerran viikossa tai kahden viikon välein. Haluan kannustaa blogiini tiensä löytäneitä henkilöitä tähän hyväksi olevaan elämäntapamuutokseen herkullisilla sokerittomilla/ vähähiilihydraattisilla resepteilläni. Kokkaamme tällä kertaa kesäkurpitsapastaa jauheliha-tomaattikastikkeen kanssa. Oi että! :)

Sokerittomia sekä vähähiilihydraattisia reseptejä:










Moni on (jostain syystä) erittäin hullaantunut pastaan, niinpä heidän suosikkiruokansa ovat jotain pastaruokia kuten jauhelihakastike pastan kera. Kesäkurpitsasta saa loihdittua kyökissä muutakin herkullista kuin kesäkurpisaveneitä. Siitä tulee niin hyvää pastaa että oksat on pois. Banaanilettujen tavoin kesäkurpitsapasta on herkullisempaa kuin vehnäversio. 





Aluksi minulla oli tapana tehdä kesäkurpitsapastaa/ -spagettia käyttäen kuorimaveistä, jolla sai vuoltua leveähköä nauhamaista pastaa. Myös juustohöylää voi kuulemma käyttää työkaluna, mutta käyttäisin ennemmin kyllä kuorimaveistä. Näppärin pastamasiina on kuitenkin pastaleikkuri eli Vegetable Spiral Slicer Cutter, jossa kesäkurpitsaa kieräytetään, jolloin siitä irtoaa kapeaa pastanauhaa, samanpaksuista kuin perusspagetti. Omassani on kaksi puolta, joista käytän pienempiteräistä mallia. Wishiltä saa yksipuolisen vihannesleikkurin halvimmillaan eurolla plus euron postikulut. Kaksipuolinen malli on tällä hetkellä halvimmillaan kaksi euroa plus euron postikulut. Ebaystakin saa saman vempeleen halvalla.





Jauheliha-tomaattikastike kesäkurpitsapastan kanssa:


Kastike:


* 400 grammaa jauhelihaa
* 1 sipuli/ ½ desilitraa sipulikuutioita
* 1 valkosipulin kynsi/ valkosipulijauhetta
* 1 purkki valkosipulitomaattimurskaa

* (1 ruokalusikallinen jauhoja)
* 1,5 teelusikallista merisuolaa
* mustapippuria
* tuoretta tai kuivattua basilikaa
* paprikajauhetta tai chiliä jos tykkää 

Ruskista jauheliha, lisää silputut sipulit, kuullota hetki. Lisää jauhot ja sekoita, joskaan se ei ole olennaista jauheliasoossin onnistumiseksi. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna nyt hautua miedolla lämmöllä ainakin vartti. Tarkista vielä maku; lisää tarvittaessa suolaa tai mustapippuria kastikkeeseen.


Kesäkurpitsapasta



* 1 – 2 kesäkurpitsaa syöjien määrästä riippuen
* merisuolaa
*valkosipulijauhetta

Kesäkurpitsapasta valmistetaan kattilassa höyryttämällä.


maanantai 5. helmikuuta 2018

Onnellinen vaiko onneton monikulttuurinen parisuhde?







Bonjour, messieurs-dames. Monikulttuuriset romanttiset suhteet alkavat olla tänä päivänä melko yleisiä. Etenkin pääkaupunkiseudulla kävelee vastaan suomalaisia naisia, joilla on ulkomaalainen mies ja mahdollisesti yhteinen lapsi/ lapsiakin. Suosituista suomalaisista tubettajistakin löytyy muun muassa puoliksi thaimaalainen nuori nainen ja puoliksi turkkilainen nuori nainen. Käsittelen tässä postauksessa monikulttuurisia suhteita siten että pohdin niiden onnistumista itseni ja muiden naisihmisten kannalta tarkastelemalla lyhyesti vähemmistökulttuurin/ kulttuurien ja pääväestön kulttuurin eroavaisuuksia.

Pohdin ensin monikulttuuristen romanttisten suhteiden onnistumista muiden naisten kannalta. Monikulttuurinen suhde voi olla maahanmuuttajataustaisen miehen ja pääväestöön lukeutuvan tytön (alle kaksikymmentäyksivuotias) tai naisen välinen. Tai sitten naishenkilön mies on mustalainen tai saamelainen. Viimeksi mainitusta etnisestä vähemmistöstä tiedän vähemmän, kun taas suomalaisten mustalaisten kulttuurista olen paljon enemmän perillä. Joitakin vuosia sitten kuulin eräässä työpaikassa ollessani että sinne tulee töihin mustalaisnainen, niinpä aloin uteliaisuuttani googlettaa löytyisikö jotain tietoa mustalaiskulttuurista. Ja siitä muuten löytyi, enemmän kuin saisi selville kyselemällä sanoisin – vaikka on fakta että heikäläisten kulttuuri on suljettu kulttuuri.

Tiivistetysti naisella ja miehellä on tietynlainen sukupuolirooli mustalaisten kulttuurissa. Heillä on siis perinteiset sukupuoliroolit, joiden mukaan nainen on sellainen kotihengetär, pullantuoksuinen äiti kävi tämä töissä tai ei. Kulttuurin mukaisesti elävä mustalaisnainen pukeutuu joko kansanpukuun, johon kuuluu leveä pönkän kohottama musta samettihame ja pitsein koristeltu pusero, joka on peplum-mallinen. Hän voi myös käyttää nilkkapituista kapeaa hametta ja jakkua. Mikäli mustalaismies ottaa itselleen meikäläisen emännäkseen kulttuurin noudattaminen koskee myös tätä naista vaikuttaen myös siihen miten naisen tulee jatkossa pukeutua. Siinä tapauksessa että Maija Meikäläinen vasta tai ainoastaan seurustelee jonkun Alvarin kanssa hänen ei tarvitse noudattaa miehen kulttuuria. Useimmiten mustalaisten valkolaisemännät käyttävät pitkää ja kapeaa hametta ja jakkua. Pohjoisessa he pukeutuvat kansanpukuun (ei kansallispuku edelleenkään!) ihan kuten mustalaisnaiset.

Muslimitaustaisten maahanmuuttajien kulttuurissa on myös samanlainen sukupuoliroolitus kuin mustalaisilla, mutta muslimimaahanmuuttajien yhteisössä naisella on aika usein paljon huonompi asema. Niin ikään suomalaisnaisen on käyttäydyttävä tässäkin monikulttuurisessa suhteessa miehen kulttuurin mukaisesti ainakin jossain määrin. Voisin kuvitella että jopa täysin maallistunut muslimimies (sellainen joka uskoo että Jumala on olemassa ja viettää eidiä, muttei elä islamin mukaisesti) on sitä mieltä että kun eletään saman katon alla siivotkoon ja pyykätköön muija. En kuitenkaan väitä että maallistunut muslimimies asennoituisi välttämättä näin kotitöiden tekemiseen.

Kulttuurien eroavaisuuksien takia monikulttuurinen suhde voi epäonnistua tai onnistua. Suhteen epäonnistuminen ei tarvitse johtua siitä, että vähemmistökulttuurin mies olisi väkivaltainen sovinistikusipää, jollaisia löytyy jopa suomalaismiehistä. Suurin syy suhteen epäonnistumiseen on tyttösen tai naisen epäkypsyys, joka näkyy siinä ettei tämä älyä ottaa selvää miehen kulttuurista ja pysähdy pohtimaan rauhassa olisiko hänestä elämään tyytyväisenä suhteessa, jossa hänen on toimittava edes jossain määrin kulttuurin mukaan. Näin ollen monikulttuurisella suhteella on paremmat edellytykset onnistua, jos nainen on kypsä aikuinen nainen joka on perehtynyt ihastuksensa kulttuuriin ja miettinyt monelta kantilta sopisiko hänelle olla kuin Alvarin tai Ahmedin kulttuurin nainen.

Minä voisin elää monikulttuurisessa romanttisessa suhteessa oikein hyvin eikä miehen kulttuuritaustalla olisi minulle järin suurta merkitystä, minähän olisin rakastajatar enkä vaimo. Silti en huolisi muslimitaustaista miestä tai mustaa miestä rakastajakseni, ellei kyseessä ole olivii-ihoinen kaukasoidin ja negridin jälkeläinen. Jälkimmäisissä miehissä tökkii se etteivät he viehätä rotupiirteineen silmääni sen enempää kuin länsimaalaiset naiset japanilaismiesten silmää. Tunnustan että olen välillä saanut tarpeekseni suomipojista, koska olen oikeasti kohdannut eniten erinäistä törkeyttä yksinomaan meikäläismiesten taholta enkä minkään lipevästi lirkuttelevien Lähi-Idän miesten taholta, jotka koettavat iskeä minua huudellen: ”How are you, sweetie?!” En suostuisi itse elämään toisenlaisen kulttuuritaustan omaavan miehen kulttuurin mukaan – vaan omia arvojani noudattaen – koska minä en pidä siitä että naisen saati miehen roolille on jätetty ahdas elintila, jossa olisin kuin parsinavetan lehmä joka ei pääse välttämättä kertaakaan ulos talvella. Minun ei edes tarvitsisi noudattaa miehen kulttuuria, koska minulla ei ole pienintäkään aikomusta pistää hynttyitä ikinä yhteen. :)

Millaisia kokemuksia kaveripiiristänne tai itseltänne löytyy monikulttuurisista suhteista?