keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Harry Potterien roolitus uusiksi!

Salut, messieurs-dames. Harry Potter -elokuvat ovat olleet minulle vähän pettymys, koska olin aikoinani aika suuri Harry Potter -fani, vaikken pitänytkään nolosti liian suurta numeroa fanitukseni kohteesta. Petyin siihen etteivät elokuvat ole seuranneet tarpeeksi uskollisesti kirjoja. Hyvät kohdat on jätetty kokonaan pois eivätkä osa hahmoista vastaa tarpeeksi kirjojen kuvausta! Laitan tässä postauksessa eniten pieleen menneet roolitukset kokonaan uusiksi.

Barokkikaunotarta Angeliqueta näytellyt nukkemaisen kauniit Michéle Mercier tai

tämän kilpailijatarta madamde de Montespania näytellyt Estella Blain

Fleur Delacouriksi. Veelanverta kantava ranskatar Fleur Delacour on Harry Potter -elokuvien umpisurkeimmin puvustettu ja maskeerattu hahmo, joten siksi roolitin ensimmäisenä hänet uusiksi. Hän saa miehen kuin miehen kuolaamaan täydellisellä tiimalasivartalollaan, klassisen kauniilla kasvoillaan ja valoa heijastelevilla platinakutreillaan. Elokuvissa häntä näyttelevä Poésy on jätetty jokapäiväisen näköiseksi noitakoulun opiskelijaksi siitä huolimatta että jokainen joka osaa meikata jotenkuten, olisi loihtinut hänestä suurenmoisen kaunottaren vähillä tarvikkeilla, jopa joku Uinoainon meikkitutoriaaleja katsonut teinitypykkä.


Richard Chamberlain Lucius Malfoyksi. Jason Isaacsin roolityö ja stailaus ovat elokuvasarjan onnistuneimmat. Miehen kasvonpiirteet ovat auttamatta täysin vääränlaiset eikä edes maailman paras maskeeraaja saisi hänestä Lucius Malfoyn näköistä. Nelikymppisellä Richard Chamberlainilla on tarpeeksi kapeat ja teräväpiirteiset kasvot, ja hän näytteli taiturimaisesti erilaisia herrasmiesrooleja. Aurinkokuningasta, Muskettisoturien Aramista, Monte Christon kreiviä…
Lucy Lawless Bellatrix Lestrangeksi. Pimeyden lordin uskollinen kuolonsyöjätär Bellatrix Musta Lestrange oli nuorena pitkä ja komea nainen, jossain määrin amatsonimaisen komea. Lucy Lawless on lähemmäs 180 senttiä pitkä, mutta Bellatrixia näytellyt Bonham-Carter on alle 165 senttinen. Xena-aikoinaan Lucy näytti Bellatrixilta. Spartacus-sarjan lanistan vaimon Lucretian rooli on vakuuttava työnäyte, miten julmaa naispaholaista hän pystyy näyttelemään.
Timothy Dalton Walden Macnairiksi. Vaarallisten otusten hävityskomitean teloittaja ja kuolonsyöjä on kuvattu salskeaksi mieheksi. Kas kummaa että kolmannessa ja viidennessä elokuvassa häntä näyttelee kurttuinen ja ruma ukonkääkkä.

Hayden Christensen voisi näytellä nuorta sekä lähemmäs nelikymppistä Sirius Mustaa – Gary Oldman vain aikamiesversiota. Harryn kummisetä ei ole Potterien vaikeampia rooleja. Anakin Skywalkerin saappaissa voi olla vähän haastavampaa loistaa muullakin kuin pepsodent-mainoshymyllä.
Greta ”Jumalainen” Garbo tai sitten

Veronica Lake Luciuksen Narcissa-vaimoksi

 
Narcissa Musta Malfoyta näytellyt Helen Mccroryn oli alunperin tarkoitus näytellä rouvan isosiskoa Bellatrix Musta Lestrangea. Muistaakseni hänen piti jättää raskautensa takia rooli väliin, mikä on harmi. Hän ei olisi ollut niin hyvä Bellatrix kuin amatsonimainen Lucy Lawless, mutta silti hän olisi sopinut huomattavasti paremmin kuolonsyöjättäreksi kuin kauniiksi jääkuningattareksi Narcissaksi.

Audrey Hepburn Astoria Greengrass Malfoyksi, Dracon vaimoksi. Mielikuvani rouva Draco Malfoysta on muovaantunut lukemastani Harry Potter -fanifiktiosta ja ihan mielikuvitukseni pohjalta. Sellaiseksi että Astorialla on hyvin sirot kasvot ja keijukaismainen olemus, koska hän sairastui ortoreksia nervosaan seurapiiripaineiden takia. Hunajanvaaleahiuksisen velhottaren hiukset ovat loivasti kihartuvat ja hän on keskipituinen, noin 165 senttiä. Audrey ei tarvitsisi tähän kuvaan muuta puvustusta kuin hunajanvaaleat korkkiruuvikiharat viktoriaanisen muodin tyyliin ollakseen Astoria.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti