keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Nokkosteetä


Nokkonen eli isonokkonen (Urtica dioica) on polttavalehtinen monivuotinen ruohokasvi. Suomessa esiintyvät nokkosen alalajit etelännokkonen (Urtica dioica ssp. dioica) ja pohjannokkonen (Urtica dioica ssp. sondenii). Nokkonen kuului ennen Urticales-lahkoon, mutta nykyään se kuuluu Rosales-lahkoon. Nokkonen sekoitetaan usein hyvin samannäköiseen valkopeippiin (Lamium album) ja rautanokkoseen (Urtica urens). Nokkosen polttavuus johtuu lehdissä ja varressa kasvavista polttiaiskarvoista, joiden pinta murtuu kosketettaessa, ja sisältä ryöpsähtää polttavaa muurahaishapon kaltaista nestettä. Herkille ihoalueille osuessaan neste saattaa olla kivuliasta. Nuoret nokkoset polttavat vain vähän, ja hansikkaat suojaavat nokkosiskuilta. Polttavuus katoaa kuumennettaessa ja kuivattaessa. Polttiaiskarvat sisältävät muun muassa asetyylikoliinia, histamiinia, serotoniinia, muurahaishappoa, etikkahappoa, sitruunahappoa, foolihappoa, pantoteenihappoa, biotiinia ja koliinia.Nokkosen parantava voima löytyy sekä kasvin juurista, varresta, lehdistä että kukista. Jo varhaisina aikana se sai osakseen ansaitun suurta arvonantoa. Albrech Dürer maalasi oikein Kaikkivaltiaan valtaistuinta kohti lentävän enkelin, nokkonen kädessä.

Nokkonen on paras verta puhdistava ja samalla vertamuodostava lääkeyrtti. Verensokeri laskee nokkosteen avulla, koska sillä on myös vaikutus haimaan. Koska nokkonen edistää myös ruoansulatusta, se omiaan keväisiin puhdistautumiskuureihin. Keväällä pitää kerätä käyttöönsä keväällä puhkeavia ja syksyllä taas heinänteon jälkeen uudelleen kasvavia versoja. Parasta olisi juoda kupillinen teetä typötyhjään vatsaan puolituntia ennen aamiaista ja lisäksi 1-2 teekupillista lisää päivän aikana, kulauksittain vaikutuksen parantamiseksi. Tee juodaan ilman sokeria eikä se maistu karsealle mietoine makuineen. Kansanlääketieteessä suositellaan nokkosteetä viikon pituisina kuureina maksa- ja sappivaivoihin, pernasairauksiin, peräti pernakasvaimiin, vatsan ja ilmatiehyeiden limanmuodostukseen, vatsan kouristuksiin, maha- ja suolistohaavaan ja keuhkovaivoihin. Vaikuttavien aineiden säilyttämiseksi teetä ei keitetä, vaan haudutetaan vähän aikaa yrttien päälle kaadetussa kiehautetussa vedessä. Ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa päivittäin juodaan kupillinen nokkosteetä vuoden ajan. Lisäksi nokkostee on mahtava apu elimistölle virussairauksien ja bakteerien hyökätessä.

Veren rautapitoisuus alkaa vähentyä tietyssä iässä. Sen myötä ilmenee ikäviä väsymystiloja, jotka saavat tuntemaan itsensä vanhaksi ja kyvyttömäksi. Tuoreitten, rautapitoisten nokkosten käyttäminen ravintona tepsii parhaiten tähän heikkouteen. Nokkoskuurin jälkeen tuntee vointiansa melko ripeästi kohentuneeksi, energia ja luomisvoima palaavat ja ulkonäkökin kohenee. Nokkonen auttaa turvotuksiin ja nestekertymiin, sillä se on tehokas nesteenpoistaja. Siinä olevat vertamuodostavat aineet auttavat verenvähyyteen ja anemiaan.


***

Yrttien kerääminen

Kokemusten mukaan parhaat hoitotulokset saavutetaan vastapoimituilla, tuoreilla yrteillä. Tuoreita yrttejä voi poimia jo alkukeväästä. Esimerkiksi isoa keltamoa löytää jopa talvella lumeen hautautuneena, mikäli muistaa sen kasvupaikan. Yrtit kerätään niiden vaikuttavien aineiden pitoisuuksien ollessa suurimmillaan.

Kukat kerätään kukintakauden alussa.
Lehdet kerätään ennen kukintakautta ja sen aikana.
Juuret kaivetaan maasta aikaisin keväällä tai syksyllä.
Hedelmät kerätään niiden kypsyttyä.

Muistilistana yrttien kerääjälle: Kerätään ainoastaan terveitä ja puhtaita kasveja, joissa ei ole syöpäläisiä. Yrtit kerätään aurinkoisina ja kuivina päivitä kasteen haihduttua. Poimimiseen sopimattomia paikkoja ovat liian kuivat niityt ja nummet, saastuneitten vesistöjen rannat, rautateiden, maanteiden ja teollisuusalueiden lähialueet.

luonnonantimia sekä luontaistuotekaupasta ostettua kuivattua nokkosteetä

Käyttötapoja

Tee: Kukkurainen teelusikallinen nokkosia, ¼ litraa vettä. Tuoreet yrit hakataan ja suositeltu määrä pannaan lasi- tai muuhun purkkiin, muttei metalliastiaan. Vesi keitetään ja kaadetaan esikäsiteltyjen yrttien päälle. Tuoreita yrttejä ei hauduteta puolta minuuttia kauemmin. Teen on oltava hyvin laihaa, vaaleankeltaista tai vaaleanvihreää. Kuivatetut kasvit saavat hautua pikkuisen kauemmin, minuutista kahteen minuuttiin.
Tinktuura: Juuret kaivetaan ylös keväällä tai syksyllä, harjataan puhtaiksi, leikataan hienoksi, täytetään niillä pullot kaulaa myöten ja kaadetaan päälle 38 – 40 prosenttista viinaa. Annetaan seistä hyvin suljettuna 14 päivää lämpimässä paikassa (noin 20 asteessa). Ravistetaan usein, siivilöidään ja puserretaan yrtit kuiviksi. Tinktuuroja käytetään sisäisesti tipoittain teellä laimennettuina ja ulkoisesti kääreisiin tai hierontaan.
Jalkakylpy: Kaksi kukkuraista kourallista hyvin pestyjä ja harjattuja juuria ja tuoreita nokkosia, varsia ja lehtiä laitetaan yöksi viiteen litraan vettä ja lämmitetään seuraavana päivänä kiehumispisteeseen. Jalkoja kylvetään 20 minuutta niin kuumassa kylvyssä kuin pystytään. Nokkoset saavat jäädä kylpyveteen. Kylpyveden voi lämmittää ja käyttää uudelleen vielä kaksi tai kolme kertaa.
Hiustenpesu: 8-10 kukkuraista kourallista tai kuivattuja nokkosia pannaan yöksi kylmällä vedellä täytettyyn viiden litran kattilaan ja lämmitetään aamulla hitaasti kiehumispisteeseen. Annetaan hautua viisi minuuttia. Juuria käytettäessä kaksi kukkuraista kourallista nokkosenjuuria pannaan kylmään veteen yöksi, lämmitetään seuraavana päivänä kiehumispisteeseen ja annetaan hautua kymmenen minuuttia. Hiukset tulisi pestä esimerkiksi mäntysaippualla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti