maanantai 5. tammikuuta 2015

The Beast in the Boudoirin/ itsensä bloggaajan esittely

Salut, messieurs-dames.

Olen (myös oikealta nimeltäni) Hannabella ja vaikutan Kaakkois-Suomessa Kotka-nimisessä pikkukaupungissa, katukuvan väriläiskänä ihastuttaen ja vihastuttaen ylväällä ryhdilläni ja kyvylläni kantaa itseni. Ikää löytyy kaksikymmentä ja plus, vaikkeivät ikävuodet näy päälle. Koulutukseltani olen asiakaspalvelun ja markkinoinnin koulutusohjelmasta vuonna 2009 valmistunut merkonomi. Olen sanataiteilijatar ja esteetikko, joka aikoo nähdä vielä jonain päivänä nimensä kirjojen kansissa. Pääni on tulvinut lapsesta lähtien fiktiivisten henkilöiden käymästä dialogista ja kohtauksista, mutta vei hyvin kauan että opin siirtämään vuoropuhelut ja kohtaukset paperille siten että kirjoitelmat etenevät loppuun asti. Pelkkä haaveilu ei ihan kuljeta kirjailijaksi haluavaa päämääräänsä, niinpä on puurrettava ahkerasti aina vain parempiin suorituksiin tähdäten, hänen on oltava paksunahkainen, kyettävä ottamaan kritiikkiä vastaan ja luetettava myöskin omaan näkemykseensä. (Siitä ei tule mitään että tekee radikaalisti muutoksia kirjoitustyyliinsä nuollakseen muiden jalkoja niin kuin jotkut finiläiset).

Kirjoittamisen lisäksi aktiviteetteinani ovat lukeminen (kirjojen ja kirjoitussivustojen originaalien ja fan fictionin), valokuvaus, ranskan opiskelu ja kulttuurihistorian tutkiminen. Nuo sydäntäni lähellä olevat aikakaudet ovat Antiikin Rooma, renessanssi, barokki, rokokoo ja lähihistorian puolella 1940- ja 1980-luku.

Minua ei voi kategorisoida yhden ainokaisen, tietyn tyylin edustajaksi. Entinen työkaverini kommentoikin tyyliäni muistaakseni sanoin ”Välillä olet kuin Carmen, välillä kuin lentoemäntä.” Tyylini on sekoitus vintagea vaatteiden leikkauksineen, goottia synkkine värimaailmoineen ja 80-lukua näyttävine ”kultakoruineen”, meikkityyleineen ja kampauksineen. Silloin tällöin mieleni voi tehdä olla viktoriaaninen gootti ja valitsen vaatekomerosta pitkän hamosen ja sen seuraksi kaikki aikakautta henkivät vaatekappaleet ja asusteet. Ostan nykyisin suurimman osan vaatteistani käytettyinä, sillä eettinen kuluttaminen on minulle tärkeää vaatehankintoja tehdessäni.

Blogin tarkoituksena on tarjota nimelleen uskollisesti, toivottavasti mukavaa ajanvietettä muun muassa tummanpuhuvan sisustuksen sekä pukeutumisen, kotoilun ja sisustuksen ja hyvinvoinnin kohentamisen parissa.

Viihtyisiä lukuhetkiä vanhoille tutuille lukijoille ja uusille tuttavuuksille.

-Hannabella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti